Uutiset

Veera Niskanen - Laatutyö vei mennessään heti valmistumisen jälkeen

Kun Sotkamosta lähtöisin oleva Veera Niskanen valmistui tradenomiksi, löytyi hänelle heti laadukas työpaikka PKY-LAATU -viestinnässä ja markkinoinnissa. Aluksi myös taloushallinnon tehtävät kuuluivat hänen työnkuvaansa. ”Minusta tuntui heti siltä, että nyt olen kyllä löytänyt hyvän työpaikan! Meillä on aina ollut älyttömän mukava ja rento työilmapiiri”, Veera sanoo.

Nykyisin Veera toimii PKY-LAATU -koulutusvastaavana. Työnkuvaan kuuluu mm. kouluttajaverkoston -vetäjänä toimiminen sekä liiketoiminnan kehittäminen. Vuosien saatossa PKY-LAATU -koulutustarjonta on laajentunut yritysten tarpeiden mukaan ja siten myös eri aihealueisiin erikoistuneiden kouluttajien ja auditoijien määrä on kasvanut. Yritysten tarpeisiin räätälöityjä koulutuksia löytyy niin työhyvinvoinnin ja turvallisuuden kuin esimerkiksi laadun kehittämisen ja hallinnan saroilta.  

Kuluvan vuoden alussa Veera palasi äitiyslomalta. ”Tuntui, että vajaassa vuodessa oli ehtinyt tapahtua hurjan paljon kehitystyötä. Esimerkiksi eSalkkuun oli ehtinyt tulla monia uusia ominaisuuksia.” Veera lisää, että yli 50 henkilöä työllistäviltä yrityksiltä vaaditaan lakisääteisesti anonyymi ilmoituskanava -myös tähän tarpeeseen eSalkku pystyy kaikkien muiden ominaisuuksiensa lisäksi pian vastaamaan.  

Työssään Veera havainnoi yrityksen kehittämisen trendejä – esimerkiksi ISO 27000 on tällä hetkellä ehkä ajankohtaisempi kuin koskaan. Yritysten on pyrittävä ennakoimaan sekä makro- että mikrotoimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia sekä oltava hereillä muuttuvien lakien tai asetusten osalta.

”PKY-LAATU on matalan kynnyksen väylä lähteä kehittämään organisaation laatua eri muodoissa. Meillä on töissä helposti lähestyttäviä henkilöitä, jotka ovat aidosti kiinnostuneita yritysten kehittämisestä. Mukavat ja osaavat asiantuntijamme auttavat laadunhallintajärjestelmän rakentamisessa ja sertifikaatin saavuttamisessa”, Veera pohtii.

Entä mitä kollega sanoo Veerasta?

”Hän on hyvä omaksumaan uusia asioita ja tulee hienosti toimeen kaikkien kanssa. Veera on ottanut uudet tehtävät innokkaasti vastaan ja on halunnut kehittää ja kouluttaa itseään jatkuvasti.” Itsensä Veera näkee määrätietoisena ja muut huomioon ottavana kollegana.

Työtehtävien monipuolisuus ja kehittymismahdollisuudet saavat Veeralta kiitosta. Mukava työyhteisö ja itsenäinen työ yhdistettynä toimivaan tiimityöskentelyyn luovat hyvät raamit työssä viihtymiselle. Vapaa-aika menee perheen parissa ja salilla käyden. ”Salitreenit ovat aina olleet henkireikäni. Olen aiemmin käynyt myös fitness-kisoissa, mutta tällä hetkellä treenaan kuitenkin vain omaksi ilokseni”, Veera kertoo.

Uutiset

PKY-LAATU
Kidekuja 2
88610 VUOKATTI

020 729 0600
toimisto@pkylaatu.fi
Y-tunnus: 1941371-0

suomen yrittajat logo

Image
Image
Image

TILAA LAATU -BLOGI